27. helmikuuta 2012

Umpihankihiihdon mm kilpailut 2012

Umpihankihiihdon maailmanmestaruustittelit jaettiin Syötteen maisemissa 15. kertaa. Suomen Sotilaan joukkueen muodostivat tällä kertaa Jorma Kainulainen, Janne Kortelainen, Mikko Rantahakala, Jussi Kiira ja Jaakko Pitkänen.

Kilpailun ensimmäinen päivä koostui noin 50 kilometrin hiihtotaipaleesta. Matkan varrelle mahtui neljä erä- aiheista tehtävärastia ja yhtä monta vapaaehtoista lisärastia. Oman haasteensa päivään toi mukaan osunut luistamaton suksipari. Kuormitusta tasattiin kierrättämällä suksia joukkueen sisällä hiihtäjältä toiselle. Varsinaisia suunnistusvaikeuksia ei päivään mahtunut, jokunen kehno reitinvalinta sen sijaan tehtiin.

Kilpailuviikonlopuksi osunut leuto, noin viiden pakkasasteen keli teki paitsi hiihtämisestä, myös sen jälkeisestä majoittumisesta joitakin edellisvuosia helpompaa. Suurin haaste kohdattiin, kun polttopuiden pilkkomisvaiheessa vielä voimansa tunnossa ollut Janne kohdisti nasakan kirveeniskun sääreensä. Ensiapu aloitettiin perinteisen häveliäästi tarkastamalla, että kukaan kilpakumppaneista ei huomannut tapahtunutta, ja vasta sen jälkeen tarkistettiin seuraavaksi tärkein asia, eli hiihtosaappaiden ja housujen eheys. Vieressä itseään ja makkaroitaan grillanneen Utin joukkueen pulina loppui hetkeksi, mutta suurempiin toimiin ei ilmeisesti nähty tarvetta. Iltaan mahtui myös pienimuotoinen protestintapainen, kun tehtävärastien arvioinnissa havaittiin puutteita. Tarkastuslaskennan jälkeen joukkueen sunnuntaiseksi lähtöajaksi määräytyi 9.05, ensimmäisten päästessä matkaan tasan kello 09:00.

Sunnuntain pikataivalosuus jakautui tänä vuonna kolmeen osaan. Ensimmäiseksi hiihdettiin 4.7 kilometrin umpihankiosuus, jonka jälkeen 3.5 kilometriä valmista kelkkauraa. Maali oli rakennettu Pikku- Syötteen laskettelurinteen yläasemalle, eli viimeinen osuus muodostui laskettelurinteen kiipeämisestä. Joukkueen osalta umpihankiosuus meni suunniteltua aikataulua hitaammin. Osuuden aikana sanailtiin suunnistuksesta ja vetovastuun kantajia löytyi ennalta suunniteltua vähemmän. Kelkkauran alkuun joukkue saapui neljännellä sijalla. Ennalta suunniteltua taktiikkaa joukkueen hiihtonopeuden tasaamiseksi toteutettiin kumiköyden avulla. Tekniikka osoittautui toimivaksi, eikä takaa tulijoita näkynyt laskettelurinteen ala-asemalle saavuttaessa. Kolmas sija oli näkyvissä mutta ei lopulta tavoitettavissa. Edes Jaakon ”sähkö-insinöörin erikoisiksi” nimetyt pitoa lisänneet apuvälineet eivät auttaneet.

Tämän vuoden kilpailussa oli mukana vanhojen, koviksi todettujen joukkueiden lisäksi joitakin uusia, myös seikkailu-urheilurintamalla esiintyviä kokoonpanoja. Kilpailun kärkipaikat jaettiin vielä tänä vuonna aiemminkin palkintopallilla nähtyjen joukkueiden kesken. Voiton vei kivenkovalla suorituksella Kouvolan varuskunnan urheilijoiksi nimensä muuttanut Utjr:n joukkue. Toiseksi jäi Lähivakuutus ja kolmanneksi ylsi Kiinteistöneliö.

Yksilösarjassa viimevuoden mestari, Markus Helander jäi tänä vuonna toiseksi Antti Tolosen voittaessa. Kolmanneksi hiihti lukuisia mestaruuksia voittanut Juha Julkunen.

Vuosien varrella tehdyt tekniset oivallukset ja välineisiin liittyvä spekulaatio ei saanut uusia sisältöjä. Vanhat totuudet pitävät edelleen paikkansa: Kunto ja ennakkovalmistautuminen ratkaisevat, koolla on väliä ja karvat on ok, mutta ne hidastavat toteutusta. Improvisoidut apuvälineet lisäävät mielenkiintoa ja saattavat edesauttaa kokonaissuoritusta, mutta eivät poissulje perusvälineiden hallinnan ja perussuorituksen tärkeyttä. Hiihto on rytmi- ja liukulaji.

Valokuvia ja mielenkiintoinen videopätkä löytyy täältä: http://www.umpihankihiihto.pudasjarvi.fi/

6. helmikuuta 2012

Umpihankihiihdon MM 2012

Pienen hiljaiselon jälkeen vähän päivitystä.

Vuoden 2012 suunnitelmat alkavat pikkuhiljaa hahmottumaan, ja voisi todeta että tämä vuosi tulee olemaan yksi oman uran haastavimmista ja ehkä rankimmista.

Talvi aloitetaan normaaliin tapaa umpihankihiihtokisoista.

Vähän alle viikko starttiin, joukkue kasassa ja suunnitelmat pitkällä. Tarkoituksena on iskeä kovaa ja haastaa kärki sunnuntain taipaleella, saa nähdä mihin rahkeet tänäkin vuonna riittävät.

Tämän vuoden tiimin muodostavat Janne sekä allekirjoittanut. Mukaan ollaan saatu lisäksi Pitkäsen Jaakko tuomaan tarvittavaa kokemusta sekä Kiiran Jussi vahvistus Varkaudesta. Tänä vuonna latukoneena saa toimia Mikko Rantahakala joka omaa vahvan taustan sekä hiihdosta että seikkailu-urheilusta.

Jokke

9. lokakuuta 2011

Syksyn tapahtumia

Syksyn ohjelmassa ollut monenlaista tapahtumaan, APA:n saatiin erilainen päätös kun Jannelle riitti melonnan jälkeen, allekijoittanut veti radan vielä loppuun tehden näin hyvän pitkän treenin. Keskeytyksestä huolimatta vauhti oli hyvää ja ehjällä suorituksella poodium paikat eivät ole kaukana.

Seikkailukausi avattiin tänä vuonna Tallinnassa ja myös päätettiin Tallinnassa Gaala "kisan" merkeissä. Arpaonni suosi ja sain pariksi Multisport cup:n Naisten sarjan mestareista Jolan, vauhtimme oli hyvää ja rastit löytyivät hienosti, lopputuloksena voitimme tämän leikkimielisen kisan yhden pisteen erolla. Erityiskiitokset vielä hienolle parilleni.


Kisa ei itsessään ole mikää erityisen raskas, tosin oheistoiminta taas vaatii aina oman aikansa palautua.



APA:n jälkeen olin muuttanut treenipainotusta enemmän juoksupainotteiseksi, koska tavoitteena oli Noux Extremen 20km matka, varmaan tuo laivamatkailu etelänaapuriin aiheutti sen että flunssaa meinasi pukata koko viikon ja päätin kisa-aamuna vaihtaa matkan 10km.

Järjestäjät olivat jotenkin löytäneet tuohon 5km pätkälle kaikki Solvallan "siisteimmät" mäet ja kaiken lisäksi rata ei ollutkaan ympyrä vaan 5km jälkeen käännyttiin juoksemaan samaa uraa takaisin päin. Ekat 5km meni hienosti piikkipaikalla, tämän jälkeen järjestävän tahon "jänis" tempaisi sen verran keveällä askelella ohi, että päätin vaan roikkua perässä.

Maaliin pääsin ajassa 43:02 jääden voittajalle sen kaksi sekunttia.

Tähän on hyvä päättää syksyn kisakausi ja suunnata katse kohti talven tapahtumia.

Kiitos ja kummarrus.

Jokke

11. elokuuta 2011

Kohti Archipelago Adveturea

Kesä alkaa olemaan pikkuhiljaa takana ja kesän kisakauden päättävä APA alkaa lähestymään jälleen. Kyseinen kisa pidetään samoissa maisemissa kuin vuoden 2006 kisa, joten mahtavia maisemia on jälleen luvassa.

Kesän aikana ollaan tahoillamme tahkottu erilaisten rakennusprojektien kimpussa ja kokeiltu siinä sivussa treenata. Melontaan ollaan haettu lisää varmuutta saamalla oppeja suomen kokeneimmilta avokanoottimelojilta. Tosin melontakalusto APAn on vielä vähän hakusessa.

Lisää raporttia jälleen APAn jälkeen

15. kesäkuuta 2011

Kuumaa kyytiä No Limit Adventuressa

Kahdet kisat takana tällä kaudella ja omalta osalta ja vähän ristiriitaiset tunteet. Eka kisa alkoi hyvin mutta sen jälkeen Mr. Murphy puuttui peliin ja homma päättyi kisan ulkopuolella kisaamiseen.

Viime viikonloppuna oli vuorossa Multisport Cup:n toinen osakilpailu Solvallassa. Mukana viivalla Janne ja minä tarkoituksena saada tehtyä hyvä ja oma suoritus. Puoliksi sentään päästiin tavoitteeseen, tehtiin oma suoritus.

Kisa starttasi parin kilometrin melonnalla, jolla saatiin joukkoa tarpeeksi hajalle, tämän jälkeen kivuttiin Swinghillin laskettelukeskuksen päälle josta haettiin fillarit ja lähdettiin ajamaan hienoa polkupainoitteista etappia.
Osuus päättyi 'puljaus' osuuteen, jossa haettiin rastit järven ympäriltä. Osuuden luonteeseen kuuluen ylitykset uiden. Tässä vaiheessa oli pakko ottaa vähän vauhtia pois ja kärki pääsi karkaamaan. Kun rastit oli saatu haettua, oli vuorossa siirtymä pyörillä takaisin vaihtoon. Tällä osuudella teimme ensimmäisen isoista pummeistamme ja tempaisimme eräästä t -risteyksestä 180 astetta väärään suuntaan, no onneksi tajusimme mokamme suhteellisen nopeasti.

Tämän jälkeen vuorossa olikin melonta, jossa saimme meloa rauhassa omaa vauhtiamme, sen verran kuuma oli paluumatkalla, että oli pakko kastautua melonnan maalissa.

Seuraavana jälleen fillarointia ja tälläkertaa opiston kuntoratapohjilla, ainoa ongelma oli, että kartoissa nämä kuntoradat näyttivät pieniltä poluilta. Tämän tajuamiseen meni turhaan aikaa. Rastit löytyivät ja pääsimme rullaluistelun alkuunkin. Nyt kävi selväksi että ei tässä enään sijoituksista taistella Lupus ja Karsu oli edellä noi 5km joten päätimme keskittyä omaan suoritukseen ja maaliin pääsyyn. Rullaluistelun jälkeen oli vuorossa vielä noin 15km fillarointia kansallispuiston kautta takaisin Solvallaan. Viimeiseen vaihdtoon saavuimme noin 35 minuuttia ennen määräaikaa, joten päätimme hakea vielä 3 rogain rastia jotka löytyivätkin ilman arpomista.

Ihan hyvä suoritus kokonaisuudessaan. Muutaman suunnistuspummin välttämisellä olisimme ehkä olleet paremmin kärkitaistelussa mukana.

No takaisin treenaamaan, paljon on parannettavaa.

Jokke

23. huhtikuuta 2011

Ace Xdream lähestyy

startti huomenna ja tänään lähdetään mestoille. Joukkueen muodostaa tällä kertaan Jorma, Mikko Rantahakala ja Niko Sorvari. Joukkueen juoksukunnossa ei ainakaa mitään vikaa ole ja näyttää toi fillarointikin kulkevan hyvin testilenkin perusteella.

Kisasta tulee mielenkiintoinen, juoksulla lähdetään vapauden aukiolta ja siitä sitten jotenkin päädytään Piritaan missä on jo fillarit ja rullaluistimet. (taitaa se melontakin olla täällä) Järjestäjä on sanonut että lamput on hyvä olla mukana joten varmaankin tutustutaan johonkin neuvostoaikaiseen rakennelmaan.

Kovaa on tarkoitus lähteä ja kärkeen tähdätään voi vaan olla että paikallistuntemus pelaa aika isoa roolia tässä osakilpailussa.

t.Jokke

19. helmikuuta 2011

Umpihanki mm 2011

Varusteista: Sukset olisivat saaneet olla itselläni pidemmätkin. 280 tuntuisi olevan vähimmäismitta yli 75 kg painoluokkaan. 300 pitkätkään eivät näytä olevan liikaa. Yksilösarjan kärkinimet näyttivät hiihtelevän sellaisilla ja vauhti oli ihan kohdillaan. Uutta Kuusamon uistimen sidettäkin näkyi ja siihen oli rohkeasti yhdistetty kevyttä vaelluskenkää. Siteen siirrosta tasapainopistettä edemmäs on kahta näkemystä. Toiset siirtää sentin taaemmas ja yhtä hyvin näyttää kulkevan. Olisko kuitenkin suksen pituus se merkittävin juttu?
Reppujen paino oli nyt kohdallaan. Sunnuntaina jouduttiin jopa säätämään haloilla ja vettä tankkaamalla. Mukana ei ollut mitään turhaa, vaihtosukat, hanskat ja kalsaripaita riittivät makuupussin ja alustan lisäksi vaikka pakkasta olikin yöllä -34 astetta. Alustan kohdalla tuli taas huomattua, että 15 g:n säästö ei ole tässä kohdassa hyödyllistä. Tämän vuotinen majoite toimi hyvin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Muotoon ommeltu kevyt laavukangas ja riittävän pitkät kiinnitysnarut + riittävä määrä joustavia lenkkejä reunoissa on toimiva ratkaisu.

Kisasta: Perjantaina kamat kasaan ja metsään n. klo 19:00. Yö juomien kanssa makuupussissa ja aamulla puurot naamaan. Pekalla sauvassa tekninen ongelma, joka korjautui kolmen miehen tuijottaessa ja yhden teipatessa. Ensimmäisellä rastilla nokkelimmat kävivät posliinilla. Koko päivä hiihdeltiin komeissa maisemissa. Syötteen lakisuot ovat komeita ja hienoja hiihdellä. Tuulen kovettamaa aavaa riittää.
Rastitehtävät menivät sinnepäin. Tuurilla olisi voinut saada paremmat pisteet. Yhdestä huti menneestä vasaranlyönnistä tuli kuusi minuuttia sakkoa? Kolmannen tehtävärastin jälkeen Utti siirtyi avaamaan latua ja muiden oli helppo lappaa perässä. Lisärasteja olisi saanut olla enemmänkin, tällöin hiihtämällä olisi ollut mahdollista saada aikaiseksi edes jonkinlaisia eroja ja paikata huonoa rastimenestystä. Aikaa n. 50 kilometriin meni karvan yli seitsemän tuntia, joten kolme tuntia olisi voinut vielä hiihtää. Järjestäjillä olisi konseptissa hieman kehittämistä, jos aikovat säilyttää tapahtumassa jonkinlaisen kilpailullisen ajatuksen. Kyseessähän on hiihtokilpailu - ei laturetki. Sarjojakin voisi olla useampi. Lauantai-iltana ideoitiin esimerkiksi ilman tulia -sarja (keittimetkin kielletty), kilpa- ja hupisarjojen lisäksi. Ilman tulia -sarjaa voisi myydä esimerkiksi japseille ja briteille, kaupallinen menestys olisi taattu. Julkisuuttakin varmasti siunaantuisi.

Lauantai ilta kului nuotiolla. Kauemmas ei tehnyt mieli lähteä, oli kohtuullisen kylmä. Yö meni kuitenkin nukkuessa. Lämmin vesi alupullossa lämmittää varpaita mukavasti ja untuvatakki lantio - olkapääseudun alla tuo hotellitason mukavuutta.
Sunnuntain umpihankiosuus hiihdettiin männikössä ja risukkoisella suolla. Joukkueemme suoritus oli kohtuullisen tasainen, Pekka taisi hiihtää pisimmät vedot ja oli lähteä loppusuoralla meitä muita karkuun. Suunnistus meni lähes täydellisesti, siitäkin vastasi Pekka. Turhia mutkia ei tehty ja alun jälkeen näimme vain yksilösarjan uuden mestarin (Markus Helander) kiitävän kolmemetrisillään pitkin hangen pintaa (kunnes kohdalle osui Se oksa).

Maaliin saavuimme toisella sijalla, edellämme kisan paras joukkue: Kiinteistöneliö Ihmeineen ja takanamme kisan nopein joukkue: Utin jääkärirykmentti. Meidän suorituksemme oli riittävän hyvä kunniakkaaseen toiseen sijaan.

15. helmikuuta 2011

Umpihanki mm, porukka tauolla

Hopeajoukkue tauolla: Pekalla on energiat niin vähissä, että raapii gromagnon tyyliin löytämäänsä reppua, Tonilta on kadonnut toinen saapas ja suksi, Jokke on saanut tarpeekseen ja polttaa hypotermian kourissa ylimääräiset vaatteensa ja Janne on juuri saanut lämmitettyä kielensä irti alumiinipullosta.


Kuvassa myös uusi yksilösarjan maailmanmestari, viimevuotiseen pronssimitalistijoukkueeseemme kuulunut Markus Helander sekä toiseksi yksilösarjassa hiihtänyt Jaakko Pitkänen

Kuva: Juha Nyman
Lisää kuvia: www.umpihankihiihto.pudasjarvi.fi

14. helmikuuta 2011

Umpihanki mm 2011: Hopeaa!

Toinen sija umpihankihiihdon mm- kilpailuissa!

Suomen sotilas- aikakausilehden nimissä ja tuella, joukkueella Jorma Kainulainen, Pekka Teivaanmäki, Toni Tanner ja Janne Kortelainen saavutimme toisen sijan vuoden 2011 umpihankihiihdon mm- kisoissa.
Melko tiukka keli. Paikallisten lähteiden mukaan pakkasta oli parhaimmillaan -34 astetta.

Tässä paikallisen valtalehden uutisointia aiheesta:

http://www.kaleva.fi/uutiset/umpihankihiihdossa-uusi-maailmanmestari-pudasjarvella/888892

Lisää kisasta myöhemmin.

3. helmikuuta 2011

Umpihankihiihto lähestyy

Vähän yli viikko aika starttiin, joukkue kasassa ja suunnitelmat jo aika pitkällä. Tarkoituksena on parantaa viimevuotista sijoitusta, saa nähdä mihin rahkeet tänä vuonna riittävät.

Tämän vuoden nelikon muodostavat Janne ja minä sekä tietenkin kovakuntoiset latukoneemme Pekka ja Toni. Tarkoituksena on päästä sunnuntain pikataipaleelle hyvistä asemista, tosin sekään ei välttämättä riitä, koska Utilla on huhujen mukaan kovin joukkue miesmuistiin.

- over and out -

29. tammikuuta 2011

Vuosi 2010 ja tulevaisuus

Blogirintamalla vietetty hiljaseloa ja keskitytty treenaamiseen ja töiden tekoon.

Vuosi 2010 oli eräänlainen pohjanoteeraus joukkueen kisaamisessa, kunto oli sentään kohdillaan ja kisoissa häätytimme kärkeä useaankin otteeseen. Se miksi se ei näkynyt tuloksissa onkin sitten toinen juttu.

Vuoden aika opittua:

1. Älä polta pikataipaleen karttaa nuotiossa ennen lähtöä
2. Muista leimata myös kun lähdet rastilta jos näin on käsketty
3. Katso sitä kartaa ja varmista missä olet ja mihin suuntaa lähdet
4. Oikeastaan ota se kartta edes mukaan


No nyt on käännetty katse jo vuoteen 2011 ja katsellaan missä kisataan ja millä nimellä. Suunnitelmissa ainakin maastojuoksua, sotilastaitokisoja sekä tietenkin umpihankihiihtoa ja seikkailukisoja.

4. syyskuuta 2010

HCT 2010

Kilpailukausi lähenee loppuaan ja päätin käydä kokeilemass jotain vähän erilaista ja ilmoittauduin mukaan HCT kisaan.

Valmistautumista ei voi pitää ihan optimaalisena, kävin kaksi kertaa uimassa hallissa ennen kisaa ja vähän jännitti miten selviä edes 300m uinnista. Pyöräilyssä olin päättänyt pysysä nopeampien perässä ja juoksun tiesin kulkevan ede jotenkin.

Kisa: No keli oli suhteellisen kylmä joten jouduin vähän säätämään pyöräilyn lähtöä. Alkulämpö haettiin saunassa joka ei ehkä ole kaikista paras menetelmä mutta ainakin mukavin. Viisi minuuttia ennen lähtöä tuli kutsu altaalle ja ja siinä vaiheessa huomasi että ahdasta tulee olemaan. Startista uimaan ja jopa ihan kohtuullisissa asemissa pääsin vetämään, ainoa huono puoli oli, että lasit oli täynnä vettä joten näkyvyys oli nolla. Uinti meni yli odotusten en ollut kärjessä mutta heti perässä. Nopeasti vaihtoon takki päälle ja pyöräilemään joku hetti että olin setsemäs.

Fillarointi ei nyt sitten mennytkään ihan odotusten mukaan en saanut mitään hyötyä muista ajajista koska heitä ei näkynyt ja mitkä näin veti kurvit sen verran vauhdikkaasti että pääsivät karkuun. Toisella kierroksella pääsin kiinni ideaan ja saavutinkin edellä ajavan viimeisessä ylämäessä. Sijoitus vaihdossa jossain 10 tienoilla.

Aluperin ideana oli että vedetään rauhassa, mutta verenmaku oli jo suussa kun vaihdoin lenkkareita jalkaa, vaihto oli yhtä säätämistä lenkkari väärään jalkaa jne... No kun pääsin juoksemaan niin saman tien täysillä eteenpäin ja jo ekan 500m jälkeen alkoi tuntumaan pistoa aika monessakin paikassa. No täysillä silti mentiin ja sainkin edessä olevia kiinni. Ekan kierroksen jälkeen oli jo muutama ohitettu ja ajattelin että ehkä muutama olisi vielä saavutettavissa. Oman kisan kohokohta olikin kun sain edessä juoksevan kiinni vikassa ylämäessä ja muita ei enää näkynyt joten ainoa tavoite oli olle ennen häntä maalissa. Peräkkäin tultiin portista maalialueelle, jossa otin irti ja sen verran hyvin lähtikin, että maaliin tultiin sekunnin marginaalilla.

Sijoitus 5. joten ihan hyvin ekaksi kisaksi kyseisen lajin piirissä. Parannettavaa jäi, mutta pakko olla tyytyväinen uintiin ja lopun hienoon loppukiriin.

24. elokuuta 2010

APA 2010

Jonkin vaihdon sisään tai ulosleimaus puuttuu. Joo..

Kausi taitaa jatkua peikkorastien, hippokisojen ja ehkä jopa rastireittien merkeissä.

9. elokuuta 2010

Jäi Erna näkemättä

.. Eipä tullut lopulta reissusta mitään. Reissuun tarvittavan ajan järjestäminen olisi vaatinut turhan suuria uhrauksia. Kai tässä jonkinlaisia "ruuhkavuosia" sitten elellään.
Ensi vuonna hieman paremmalla valmistautumisella..

20. heinäkuuta 2010

ERNA raid 2010

Tuhdisti vietetyn kesäloman päätteeksi tulikin pikalähtö ERNA raid 2010 tapahtumaan.

Kyseessä on Tallinnan liepeillä 4.-8.8 järjestettävä kolme vuorokautta kestävä tiedustelupartio /sotilastaitokilpailu.
Erona edellisvuosien kilpailuihin on vapaaehtoisten rastien tulo mukaan kuvioihin. "Perusreitin" lisäksi voi valita ylimääräisiä tehtäviä, jos aikaa ja paukkuja riittää.
Perusreitin pituudesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta kolmen vuorokauden hölkkään mahdollisimman kevyellä varustuksella on valmistauduttu.

Huolto on kilpailun aikana järjestettävä itse. Saamamme ennakkotiedon mukaan huoltajat saavat kilpailun kestäessä toimittaa meille pelkästään vettä. Huolto (huoltaja) on järjestynyt kiitettävästi LJK - killan toimesta.

Kolmen viikon valmistautumisajan puitteissa ei kauheasti hiota tuota sotilaallistaidollista osa-aluetta, joten uskoisin taktiikkamme perustuvan lisärasteilta mahdollisesti saatavien pisteiden keräämiseen.
Joukkueeseen tulee kuulumaan neljä henkilöä, kokoonpano ei ole vielä täysin selvillä. Mukana on ainakin yksi kilpailuun aiemmin osallistunut henkilö.

Lisätietoja tapatumasta löydät täältä: http://www.erna.ee/en/

13. kesäkuuta 2010

No Limit adventure 2010

Järjestäjäorganisaatio oli onnistunut jälleen loihtimaan hienon tapahtuman. Tenholan alueen vesistöt ja kallioiset metsät polkuverkostoineen muodostivat hyvät puitteet kisalle.

Kisa alkoi 20 minuutin rogaining sprintillä, jonka jälkeen päästiin kanoottien selkään ja vesille. Sijoituksemme melonnan lähdössä kolmas.
Parin rastin, yhden kantopätkän ja noin kolmen kilometrin melonnan jälkeen koitti ilmakuvan mukaan tapahtunut suunnistusosuus pienen järven rannalla. Rastit oli tarkoitus kiertää säädetyssä järjestyksessä ja uiminen oli sallittua / toivottavaa. Teimme yhden turhan uintiylityksen, pienen lahden ympärijuokseminen osoittautui minuuttikaupalla nopeammaksi. Lisäksi tuli tuhottua kartta, kun vedenpitäväksi kehuttu karttapussi ei toiminutkaan luvatulla tavalla.
Melontamme takaisin alkoi toraisissa merkeissä, pelkän reittikirjan avulla suunnistaminen osoittautui hankalaksi ja vesillä jälkien seuraaminen vaatii melkoista hajuaistia. Onneksi näköpiirissä oli joukkue jota kykenimme ajoittain seuraamaan. Viimeisen rastin löytämiseksi täytyi kuitenkin turvautua takaa tulleen joukkueen apuun. Aikaa odotteluun hukkaantui ehkä kolmesta viiteen minuuttia. Sijoitus melonnan lopussa viides. Kisaa takana n. 1.5 tuntia.
Pyörille ja tekniselle fillariosuudelle. Pieniä polkuja myöten rastille 14. Hieno väli, varsinkin, kun käytössä oli (ensimmäistä kertaa ikinä) täysjousitettu maastopyörä.

SITTEN: Rastilla 14 piti kopioida karttaan pari lisärastia, joiden hakemisesta sai kaksi lisäpistettä. Jokke oli vastannut suunnistamisesta tähän saakka, nyt suunnistusvastuu siirtyi pikapäätökselä minulle. Lähdin polkemaan kovalla tempolla ja vuorenvarmuudella aivan hevon v.. suuntaan. Varmuuttani ei horjuttanut edes vastaan tullut "pääjoukko". Vasta noin neljän minuutin etenemisen jälkeen huomasin ettei näkemäni vastaa karttaan piirrettyä. Palaaminen lisärastille olisi maksanut 10 -20 sijaa. Päätimme jatkaa matkaa ja toivoa, että joku muukin toheloi tai ylittää säädetyn määräajan. Sijoituksemme rastille 14 tultaessa oli viides.

Tunnelma oli tässä vaiheessa melkoisen alistunut. Fillarivauhti laski tuntuvasti ja lisärasteilla käyneet tulivat ohitsemme. Päätimme jatkaa kisan loppuun ja poljimme Hiiltomiesten ja Karsun kannassa viimeiseen huoltoon. Pyöräilyosuuden pituus yhteensä n. 54 kilometriä. Kisaa takana n. 3.5 tuntia.

Kilometrin ratajuoksun, rullaluistelulenkin ja taajamasuunnistuksen jälkeen maaliin Karsun perässä.
Kisan aikana ei ollut suurempia vaikeuksia. Kunto kesti kummallakin ja vauhti on aivan oletetulla tasolla.
Rullaluistelun alkaessa käsiin ja jalkoihin iski kramppien sarja, joka allekirjoittaneella hellitti muutaman kilometrin hiihdon jälkeen. Melonnan ja rannikkosuunnistuksen aikana juomani humuspitoinen järvivesi kiukutteli välillä ruokatorvessa.

Virallisia lopputuloksia en ole vielä viitsinyt katsoa. Luulenpa, että tutkin niitä sitten joskus myöhemmin. Ilman virhettä sijoituksemme olisi ollut 4-6.

Kisan formaatti oli hyvä; Reitin nopeimmin kiertänyt voitti. Ei turhaa kikkailua. Lisärastit olivat tasapuolisia ja lajin henkeen sopivia. Kahden kärkijoukkueen vauhti on rajua.

10. toukokuuta 2010

Spring Adventure 2010

Kevään aloituksessa viivalla tällä kertaa Jokke ja Mika.

Kisa-aamu alkoi fillareiden jättämisellä vaihtoon, vettä tuli tässä vaiheessa kaatamalla taivaalta. Tämän jälkeen lyhyt siirtyminen Kisakallioon, josta kartat ja reittikirja mukaan ja reittiä suunnitelemaan.
Karttoja saimme 7 kpl, joten kartat äkkiä järjestykseen, reitti kartalle ja siitä sitten vaan rantaan odottamaan lähtöpaukkua.

Kisa lähti liikenteeseen klo 0800 melonnalla, kaikki kanootit oli ahdattu kahden laiturin väliin ja johtuen lievästä sivutuulesta kasa olikin sitä myöten valmis. Siinä sitten sännättiin muiden melojien vauhdissa kohti ensimmäistä poijua melat tälläkertaa jopa oikein päin. Melonassa oli tarkoituksena kiertää kaksi kierrosta kolmiorataa, ilman mitään leimoja. Melonnan maaliin tulimme
kolmen muun joukkueen kanssa suhteellisen samaan aikaan sijoitus tässä vaiheessa ehkä 7.

Kamat kantoon ja kohti questia. Questina oli tälläkertaa mikrosuunnistusta, pääsin nopeasti kärryille ja ohitimme muutaman joukkueen ja lähdimme yhdessä Omjakonin kanssa kohti CP2, se löytyikin hyvin ja olimme kärjessä kun
saavuimme fillareiden luokse. Siihen se kärjessä olo jäikin tämän kisan osalta. Hidas vaihto ja kohti lohjan keskustaa yhdessä Omajakonin ja Lupuksen poikien kanssa. Pari rastia matkalla pöheiköstä poimien.

Vaihdossa olimmekin kärkeä jo noin 5 min jäljessä. Vaihdoimme juoksukengät jalkaan ja lähdimme juoksemaan kohti saaren kärjessä olevaa laskeutumisrastia. Laskeutumaan pääsikin heti, kasi kiinni köyteen ja alas kohti kylmää Lohajärveä. Alhaalla lyhyt uinti ja takaksin ylös. Laskeutuminen oli helppoa mutta ylöspääsy tuossa ryteikössä ei ollut kaikista helpointa. Ylhäälä ihmettelin mihin Mika oli jäänyt no hän oli ottanut yläköysi varmistuksen joten matka kesti suhteellisen pitkään, kaiken lisäksi Mika hukkasi kasinkin jossain vaiheessa. (toivottavasti se oli kiinni edes ylhäällä) Matka jatkui juoksulla takaisin fillareiden luokse, jossa vähän kuivaa päälle ja pyöräilemään.

Seuraavana oli vuorossa lyhyt tekninen pätkä rastia hakemaan nimen kärjestä, samaa reittiä takaksin ja kohti harjusuunnistuksen alkua, otimme siirtymisen rennosti ja saavuimme rastille rogain.fi joukkueen kanssa.

Suunnistus sujui hyvin ja pääsimme lähtemään pitkälle fillariosuudelle No Limitin perään. Oma reitin valinta vähän harhaan ja jouduimme tarpomaan 100m rastille radan vieressä. Tältä rastilta eteenpäin olikin hienoa maasto tykitystä. Ajoimme rastille CP18 yhdessä rogain.fi joukkueen kanssa. Rastilla 18 alkoi käymään selväksi että vauhtia on Mikalle liikaa annoin geelin miehelle ja toivoin parasta. Ajoimme rauhassa seuraavat kaksi rastia ja sen jälkeen olikin Mikan voimat sen verran palanneet, että pääsimme NoLimitin sekä Lupus Extremen ohi. Viimeinen fillarirasti ennen viimeistä suunnista ei mennyt ihan putkeen, otin lähestymissuunnaksi etelän ja tämä ei ollutkaan paras mahdollien tapa.

Viimeiseksi oli jätetty hieno suunistuspätkä Kisakallion ympäristössä, ihmettelin vähän aikaa, että miksi en pääse kartalle ollenkaan kunnes tajusin että kyseessä on peilikuva. No pikkuhiljaa eteenpäin ja viimeiseltä rastilta hirveällä munaravilla maaliin ja sijoitukseksi 7.

Suorituksessa on parannettavaa, juoksu sentään kulki ja ei se melontakaan ihan hirveätä ollut ottaen huomioon, että kyseessä oli kauden toinen melontalenkki. Fillarointiinkin jäi aika paljon toivomisen varaa.

Seuraavana itse suuntaan ITALIAN RAID COMMANDO -kisaa parin viikon päästä ja sitten varmaan ollankin Jannen kanssa viivalla jälleen No Limit Adventuressa.

Jokke

9. huhtikuuta 2010

Uutta pukkaa..

Kolmas kautemme lajin parissa alkaa. Nyt ei ole enää tarkoitus urakoida kahdestaan koko Multisport sm sarjaa. "Juniorivahvistukseksi" on värvätty Mika Salo. Kyseessä on Vihdin viestin riveissä kilpaa hiihtävä herra, ei se kuuluisa kilpa-autoilija.

Sarjan sääntöuudistukset vaikuttavat hyviltä.
Maailman tasa-arvoisin pistelaskujärjestelmä on jäänyt historiaan. Järjestelmässä oli puolensa, mutta multisport.fi sivuilla esitettyihin perusteluihin on helppo yhtyä.
Meille lienee edelleenkin samantekevää minkämerkkiselle homosapienssille häviämme, jos voittajamme on meitä parempi.
Rajoittamaton melontakalusto voi tuottaa mielenkiintoisia toteutuksia. Oma mielikuvitus loppuu nopeasti erilaisia vaihtoehtuja pohtiessa. Voi olla, että kisaan joutuu pakkaamaan trailerillisen erilaisia melontalaitteita ja valikoimaan niistä sopivimman.
Meidän linjamme lienee kikkailematon. Suurin hyöty saavutettaisiin harjoittelemalla. Esimerkkinä puutteistamme; Pekka T Woodmanista kertoi tirskuneensa kilpakumppaninsa kanssa melontatekniikkaamme: Olimme käyttäneet käyrävartisia meloja väärinpäin.. lapa oli vissiin vedessä molemmilla, Jokesta ei tietenkään voi olla ihan varma.
Perusreitti + rogaining perään tuo mukanaan mahdollisuuksia taktisiin liikkeisiin.

Tulevan kauden voimasuhteista on paha sanoa mitään. Toivottavasti viivalla nähdään paljon uusia naamoja. Tutummista ryhmistä uskoisin Woodmanin parantaneen kykyään edelleen.

Tavoitteet eivät ole muuttuneet. Päällimmäisenä tavoitteena on karkoittaa keski-ikää ja saada kisoista motivaatiota monipuoliseen treenaamiseen.
Kesän aikana osallistutaan johonkin yli 12 tunnin tapahtumaan.

17. helmikuuta 2010

Umpihankihiihdon mm 2010, Pronssia!

Suomen Sotilas aikakausilehden nimellä ja tuella kisattiin. Joukkueessa mukana Jorma Kainulainen, Pekka Teivaanmäki, Markus Helander ja Janne Kortelainen. Vähintäänkin 20% tehoa menetettiin, kun viidenneksi jäseneksi värvätty P Forsmann joutui jäämään kotiin.

Ensimäinen yö vietettiin metsässä. Siirtyminen nollarastille edellytti n. kymmenen kilometrin hiihtoa ja öistä mäenlaskua hotellilta alavammille maille. Yön aikana kastui vain yksi makuupussi ja hiihtämään päästiin suunnitellusti.
Pöllöjen naamakuvien tunnistuksesta nollapisteet, samoin painonarvioinnista. Ensiavusta saatiin jotain, sauvanheitosta pienen harjoittelun tuloksena Markus heitti täydet pisteet. Kaikki lisärastit kierrettiin, Utin pääosin avatessa latua. Matkalla nähtiin hämmästyttävän vähän joukkueita, nollarasti- uudistus jakoi porukkaa hyvin maastoon eikä hitaita letkoja juurikaan nähty.
Loistavassa kelissä hiihdetty n. 55 kilometrin lenkki sujui ongelmitta reilussa kahdeksassa tunnissa. Viimeinen tunti kuivailtiin paitaa ja luisuteltiin kaikessa rauhassa.
Yllätykseksemme olimme päivän päätyessä kuitenkin sijalla neljä. Hämmästyttävän harva joukkue haki kaikki lisärastit.
Yöpyminen sujui helpommin toisena yönä, poltettavana mottikaupalla tervaista kelohonkaa.
Umpihankiosuudelle kiinteistöneliö ja Nahjukset lähtivät kuusi minuuttia ennen meitä, Utilla oli lähdössä kahden minuutin etumatka. Peräämme lähti kovista hiihtäjistä koottu Lähivakuutus.
Lunta oli riittävästi, Pekkaa ja Jokkea hanki kannatti paino-, tekniikka- ja kuntoedusta johtuen paremmin kuin Markusta ja itseäni. Pekan suoritus etenkin oli huima, mies tuntui liitävän hangen päällä, toisena hiihtäessä oli tekemistä pysyä perässä. Oman tai Markuksen vetovuoron koittaessa vauhtimme taas hidastui, tekemämme latu oli toki laadukas ja kantoi varmasti takaa tulevia.
Osuuden aikana Utti hiihti n. seitsemän minuuttia meitä nopeammin, Kiinteistöneliö suunnilleen saman ajan ja Nahjukset ohitimme jossakin vaiheessa. Lähivakuutus kävi n. sadan metrin päässä mutta onnistuimme kasvattamaan eroa lopussa.

Lopputuloksena kolmas sija!

Tulokset: http://www.umpihankihiihto.pudasjarvi.fi/arkisto/tulokset_2010.pdf

Reitti Trackerilta: http://www.gpsseuranta.net/index.php?sivu=tt&id=20100213

Paitsi yhden hiihtäjän vajeella, annoimme tasoitusta myös kahdeksan kilon ylimääräisellä kuormalla. Kantamuksissa on vielä hieman viilaamista. Uttilaisten vstaava marginaali oli huhujen mukaan 40 grammaa... Siellä homma alkaa olla jo hanskassa.

Hyödyimme "nollarasti" -uudistuksesta juuri sen kaksi minuuttia joka tarvittiin takana tulijoiden voittamiseen.
Lisärasteja olisi voinut olla vieläkin enemmän, tällöin voisi hiihtämällä tehdä oikeasti eroja joukkueiden välille.
Kahdeksan kilon minimipaino repuissa on hyvä uudistus se luo taktisia mahdollisuuksia joukkueen roolitukseen, poistaa epämukavuutta ja tuo turvaa hätätilanteisiin.
Varustepuolella NoNamen windstopper toimii vaatteena hyvin, nyt kun mukaan voi pakata päällystakinkin. Voideltavat Järviset on ehdottomasti paras suksivalinta vallinneisiin olosuhteisiin, pituutta olisi voinut olla muillakin kuin Jokkella se 280. 240 tai 260 ui pirun syvällä lähes sadan kilon kokonaispainon alla. Siteen paikka suksessa jäi mietityttämään, samoin hiihtotekniikka pohjattomassa lumessa.
Juomareppu letkuineen on lähes 20 asteen pakkasessa turhan häiriöherkkä laitos.


Mikään mukana olevista joukkueista ei ole lyömätön. Ensi vuonna uudet kujeet.

Kiitokset Suomen Sotilaalle osallistumisemme mahdollistamisesta.

4. tammikuuta 2010

Umpihankea vuonna 2010

Lumentulon myötä Umpihankihiihdon MM kisat alkoivat taas kiinnosta. Tänä vuonna suksia pääsee kokeilemaan jo ennen kisaakin..

Joukkue on vielä hieman hakusessa, Suomen Sotilaan nimellä ja tuella kuitenkin mennään.
Tavoitteena on mahtua kisassa kärkiviisikkoon ja joukkue tullaan kasaamaan sitä silmällä pitäen.
Kisa alkaa tänä vuonna jo perjantaina, sisältäen kaksi yöpymistä maastossa. Toinen uutuus on repun kahdeksan kilon minimipaino, se tuo tietysti mukavuutta yöpymisiinkin, mahtuuhan mukaan nyt muutakin kuin vaihtokalsarit.
Toki pehmeä patja ja hotelliaamiainen on aina ihan ok... Katsotaan.

Lajinomainen yhteistreenikin tuli tehtyä Oittaalla. Tallenteeseen pääsee tästä!