Kohtuullisen kovaonninen koitos. Kauden viides kisa samalla kokoonpanolla. Viivalla siis Jokke ja Janne. Kisakeskuksena Oittaa kehä kolmosen kupeessa, startti klo 05. Vettä vihmoi ja lämpöä +9
Kisaan lähtemistä pohdittiin loppuun asti. Vaikka cupin kokonaispisteet eivät alkukaudesta olleetkaan merkittäviä, niin nyt päätettiin lähteä korottamaan kauden ensimmäisessä kisassa, leimausvirheen ansiosta saavutettua kolmattatoista sijaa, säilyäksemme cupissa viiden joukossa. Nälkä siis kasvoi syödessä.
Yösuunnistus + pyöräily
Kisa starttasi pimeäsuunnistusosuudella oittaan kupeessa. Viisi(?) rastia vapaassa järjestyksessä, yhteislähtö. Karjalaumamainen ryntäys metsään. Ensimmäinen vastoinkäyminen osui kohdalleni piikkilangan muodossa, trikoot rikki ja sääreen vekki. Myöhemmin selvisi, että metsään oli kätketty myös rogainosuuden rasteja, yksi niistä oli saman rastiympyrän sisällä kuin tavoittelemammekin rasti, leimasimme sillä väärällä. Ei tullut paljon koodeja katseltua. Lohdutuksena; Hiiltomiehet olivat ainoina säilyttäneet harkinnan tai sitten vain osuneet oikealle rastille, kaikki muut kärkijoukkueet ottivat saman vartin aikasakon kanssamme.
Fillareille ja Teresin peesiin. Ykköselle ongelmitta, kaksi rastia löytyi polun varresta. Kakkoselle pienen koukun kautta ja edelleen Teresin perässä kohti kolmosta. Teresin paikallistuntemus oli selkeästi hyvä. Oma suunnistusvauhtini ei olisi riittänyt alkuunkaan samaan vauhtiin Jorvin - Kilon - Kauniasten taajamassa. Äijät tuntuivat painavan täysin ulkomuistista. Tavoitimme kärjen kolmosella. Kaksi lisärastia karttaan ja kohti nelosta. Ensimmäisellä lisärastilla otsalampun piuha oli avannut reppuni ja lenkkarit putosivat kankaalle. Pikainen pakkaaminen ja syntynyt parinkymmenen sekunnin ero kiinni. Seuraavalla lisärastilla Jokke kolautti pyöränsä puuhun ja stonga vääntyi kymmenen astetta koilliseen. Noin kolmen minuutin kuluttua Jokke ilmoitti ketjujensa katkenneen. Teres survoi kohti melontaa, me jäimme katulampun kelmeään valoon ja vesisateeseen hakkamaan ketjuja kivella kokoon. Itselläni oli ollut tarkoituksena ottaa ketjunkatkaisija mukaan, mutta viimehetken grammanviilaus koitui koneen kohtaloksi. Ketju saatiin toiselta puoleltaan niittiin kiinni, vaihteet eivät toimineet. Karttaa tarkemmin katsoessani ajoin alas asvaltilta ja lennätin itseni tantereeseen, ei suurempia vaurioita, ohitsemme ajoi työmatkalla ollut kotirouva nopsallaan, hieman kirveli itsetuntoa. Matkaa jatkettiin, kunnes piti korjata uudellen. Ohitsemme pyyhälsi Monojanne hinauksessaan timinsä toinen jäsen. Ketju kursittiin kuntoon ja hölkkävauhdilla päästiin melonnan lähtöön. Huomasin repun taas auenneen ja toisen kengistä jääneen jonnekin matkan varteen.
Melonta
Melko apeissa tunnelmissa päätimme käydä melomassa, ja keskeyttää kisa vasta sitten, jos ei mitään muuta keksitä. ( tai saada ketjuleikkuria lainaksi jostakin) Olimme muuttaneet melontataktiikkaa niin, että alekirjoittanut,vaikka painavampi onkin, istui nyt edessä ja Jokke kapteenin paikalla. Järviosuuden loppuessa saavutimme kaksi edellämme ollutta joukkuetta. Melontapätkä osoittautui melkoiseksi pusikoksi, liekö osuutta kukaan koskaan ennen meitä melonutkaan. Puuta kasvoi joen poikki kiitettävästi, viimeinen pari kilometriä käytännössä uitiin ja kahlattiin. Omjakon tuli jostain kaukaa takaamme ja ohitti koko kärkikolmikon viime metreillä.
Juoksuosuus
Juoksuosuudelle sijalla neljä. Itselläni jalassa fillarikengät, klossit ja asvaltti eivät sovi yhteen. Kauniaisten laskettelurinteessä seuraava quest, joukkueen tehtävänä kiertää alimmainen hissitolppa viisi kertaa. Jokken osaksi tuli tehdä kolme nousua, minä tyydyin kahteen. "Luppoajan" etsin rautanaulaa hissikopin ympäristöstä, ketjujen korjaamista varten. Rastihenkilöstön avulla sellainen löytyikin ja iloisina siitä, jatkettiin matkaa. Hölkkää vaihtoon, muiden jatkaessa viimeiselle fillariosuudelle me jäimme korjaamaan ketjuja. Paikalla olleelta Omjakonin huoltajalta saimme ketjunkatkaisijan, ja pienen opettelun jälkeen ketjun korjaantui ajokuntoon. Joku oli löytänyt pudonneen kenkänikin ja tuonut sen vaihtoon. (Taidan olla siitä kaljakeissin jollekin velkaa) Maailma siis hymyili taas ja matkaa päätettiin jatkaa.
Viimeinen pyöräilyosuus
Takaamme tulleet hiiltomiehet tulivat vaihtoon samaan aikaan kun pääsimme jatkamaan matkaa. Hiiltomiesten mestarinmainetta kumarrellen seurasimme heitä kahdelle rastille kiertotietä. Äijät polkivat kuitenkin tavoittamattomiin, kun Jokken pyörä ei toiminut toivotulla tavalla. Rastilla 12 vaihdettiin emit minun haltuuni, minä kun poljin kokoajan hieman edellä ja jouduin odottelemaan Jokkea leimauksissa. kolmisen kilometriä edettyämme huomasin emitin puuttuvan ja käännyin takaisin. Kone löytyi paikasta jossa otin sen haltuuni, kiinnitys systeemin virkaa hoitanut paksu kumilenkki oli katkennut, aiheuttaen putoamisen. Jokin takamme tullut joukkue ohitti meidät ja jatkoimme nöyrinä matkaa. Ohitimme takaamme tulleen joukkueen, mutta pummasimme taas rastilla 13 josta jatkoimme yhdessä kohti viimeistä rastia. Viimeisen leimauksen jälkeen keräsimme sen verran vauhtia, että jätimme kilpailijan taaksemme ja onnistuimme saapumaan maaliin sijalla viisi. Rogaining rasteja ei ehditty hakemaan. Kokonaisajaksi pikkaisen yli viisi ja puolituntia.
Koko kilpailun voitti Multisport - ja sekajoukkueella. Meille se ei ole häpeäksi, joidenkin muiden itsetuntoa saattaa hieman kaivertaa. Onnea kaikille edellemme ehtineille.
Kokonaisuudestaan kaudesta jäi hyvä kuva. SM cupissa sijoituimme sijalle neljä. Sijoitus on parempi kuin osasimme kauden alussa toivoa. Kiitokset kaikille teille jotka mahdollistitte osallistumisemme kauden kisoihin. Suurimmat kiitoksemme suuntautuvat Rahtiklinikan Teo Strandenille sekä Gutzy energiavalmisteita edustavalle Mika Sompille.
Aution Ranelle kiitoksia suunnistuslampun lainasta. ( Irronnut linssi oli suussani melontaosuuden viimeisen kilometrin. Selittänee kulmahampaiden muotoiset varjostumat valokeilassa.. )
Valtakunnan kaikki kovimmat nimet eivät olleet monessakaan kisassa yhtäaikaa mukana, joten en sorru tekemään sijoituksestamme kovinkaan suuria kuvitelmia tulevaksi kaudeksi. Kokemus kuitenkin karttui ja vauhti riitti kuntourheilijapohjaltakin kilpaurheilijoiden (ja entisten sellaisten) joukossa yllättävän hyvin. Voitimme ainakin itsemme ja siinä sivussa monia muita.
Lajin piirissä tuntuu olleen aiemmin tapana, että vain pro- tason joukkueet kertovat suorituksistaan julkisesti. Me olemme olleet tässä poikkeus ja toivonkin, että esimerkkimme rohkaisee muitakin julkaisemaan kisakokemuksiaan. Ehkä tätäkautta saadaan myös jokunen uusi harrastaja lajin pariin. Tekstien kommentointi on toivottavaa.
Kauden aikana allekirjoittaneeseen teki vaikutuksen kauden toisen kisan voittaneen Omjakonin kokoonpanon suoritus ko. kisassa, sekä saman joukkueen toisen kokoonpanon vauhti tässä viimeisessä koitoksessa, Hiiltomiesten varmuus kaikissa koitoksissa, Woodmanin eleetön - lähes konemainen- toimintatapa. Sekä ylitse muiden; Multisportin sekaparin suoritukset kaikissa niissä kisoissa joihin osallistuivat.
Ensi vuonna jatketaan, palataan siihen myöhemmin.
15. lokakuuta 2008
4. lokakuuta 2008
Archipelago adventure 2008
Paikkana Upinniemi, viivalla Janne ja Jokke.
Jälleenkerran mitä mainioin keli, lämpöä 20 astetta ja aurinko paistoi.
Minuuttia ennen lähtöä valkeni, että ykkös quest ei olekaan lähtöalueella. Pientä säätöä, tulipahan taas kerran julkituotua omat rajalliset omanaisuutensa, kartastahan tuokin piste löytyi.
Fillarilla letkassa ykköselle, siellä ulkomuistista suunnistusta parin kallion päällä. Yhdessä kaikki on helpompaa, joten hölkkäilimme massan mukana rastilta toiselle.
Matka jatkui muutaman rastin kautta kohti seuraavaa questiä. Eroa alkoi kummasti syntyä. Edellämme Multisport ja Woodman. Äijien vauhti ei ollut mitenkään mieletöntä, mutta silti teknisillä osuuksilla ja leimauksissa syntyi aina jokunen sekuntti eroa. Jokke vilkutteli välillä huolestuttavan kaukana takana, vastasin molemmille tutulla pumppaavalla käsimerkillä. Sekunnit kasautuivat, ja näköyhteys Forcemaniin ja kumppaneihin katosi. Merkillepantavaa oli se helppous, jolla kärkijoukkueet hoitivat pyöräsuunnistuksen, oma tekniikkani ei ollut alkuunkaan yhtä jouhevaa, karttaa piti tuijotella paljon kauemmin helpoissakin risteyksissä. Vauhdissa ei ollut sellaista eroa kuin voisi olettaa olevan, ottaen huomioon, että ensimmäiset fillarikengät tuli hankittua vasta tänä keväänä.
Quest 2: Rastien hakemista rajatulta alueelta. Taulussa kartta johon merkitty alue ja ohje löytää ko. alueelta kolme rastia. Ei ongelmia, kohtuullisen nopea suoritus ja fillarin päälle. Sijoitus tässä vaiheessa kolmas. Alustana asfaltti ja ympäristönä taajama. Kartanluvussa kaksi virhettä tuloksena kahdeksikko ja takkiin ehkä n. kaksi minuuttia. Vajaa tunti tasaista polkemista. Viimeiset rastit kallioalueella, josta valitsimme varmemman reitin kohti seuraavaa osuutta. Ennakkoon tehty reittisuunnitelma vaati hieman justeeraamista, kun parin minuutin pyörien kantamisen jälkeen huomasimme, että karttaan merkittyä louhokseen johtavaa tietä ei kannata lähteä tavoittelemaan. Takaisin varmalle reitille, fillari oli antanut jonkin risun vääntää ketjunsa solmuun ja niiden oikomiseen meni vielä aikaa minuutin verran hukkaan. Matkaa jatkettiin sopuisasti vuorovedolla (lopultakin opittiin) kohti melonnan vaihtoa. Matkalla ohitimme yhden joukkueen ja vaihdossa ihmeettelimme meidät tavoittaneiden joukkueiden määrää. Vaihtoehtoiset reitit viimeisiltä rasteilta olivat olleet nopeampia kuin omamme.
Melonnan alkaessa sijoituksemme oli 5-7. Karrta jäi lähtiessä minulle, enkä ymmärtänyt siitä mitään, vastuu siirtyi Jokkelle. Todella hienoa saaristomaisemaa ihmetellessä matkattiin. Jokke löi parin rastin jälkeen kartan minulle ja kehoitti jatkamaan suunnistusta seuraavalle rastille, otin suunnan tukevasti kohti väärää rastia ja asianlaidan selvittyä tunnelma aluksessamme alkoi hieman lämmetä.
Melonta ei tuntunut missään vaiheessa sujuvan, kajakki ei kulkent lainkaan suoraan. Kengät oli jääneet jalkaan, ohjaaminen oli lähes mahdotonta. Tuntui, että voimaa ei ole, vauhti ei ole mistään kotoisin ja vielä suunnistetaan kuin sokeat... Ei Hyvää Päivää.
Tuli ihan kirottua ääneen. - No keli oli hyvä - eikä traumoja jäänyt.
Taktiikaksi oli voinut valita myös kirmailun saarissa, mutta suoraviivainen melonta rastilta toiselle osoittautui oikeaksi valinnaksi, jopa meidän vauhdillamme.
Vaihtoon tullessamme olimme korjanneet sijoitustamme parilla pykälällä.
Vaihtoon ja suunnistusosuudelle. Ensimmäisellä rastivälillä lyhyt uintiosuus, minulle valkeni heti, miksi reppua ei olisi kannattanut jättää selkään. Liivit olivat päällä, mutta Salomonin juomarepusta tulee kohtuullisen painava, kun sen jättää melontaliivin päälle. Reppu täynnä vettä rantakalliolle nouseminen ei ole hauskaa, jos ei tietysti täyden repun kanssa uiminenkaan. Vetoketju auki ja vedet maahan , matka jatkui. Juostessa vaihdoin repun liivin alle ja kiristin liivin tiukkaan. Tilanne korjautui huomattavasti. Tuskaa kuitenkin lisäsi kokeilu, jota en tule enää toista kertaa tekemään: mukana oli tällä osuudella erään monikansallisen elintarvikeketjun halpaa "urheilujuomaa", poltteleva ruokatorveni ei suosunut vastaanottamaan ko. myrkkyä. Pitäydyn vastedes tunnetussa ja turvallisessa juomassa. (suoleni eivät siis olekaan kuparia, vaikka olen sitä vuosikausia toitottanut) Huomasimme olevamme Woodmanin ja jonkin toisen jukkueen peesissä. Taktinen virhe seuraavan salmen ylityksessä, juosten kiertäminen olisi ollut uintia nopeampi keino, putosimme hyvästä kyydistä. Yhdeksän rasin jälkeen takaisin vaihtoon ja hienon osuuden jälkeen viimeiselle pyöräilypätkälle kohti varuskuntaa sijalla neljä.
Matkalla yksi rasti, joka oli piirretty suonotkoon. Jätimme fillarit mäelle ennen rastia ja juoksimme rastille. Rastilla vastassa lappu, jossa kehotettiin leimaamaan seuraavalla mäellä. Fillarit olivat päinvastaisessa suunnassa ja mäeltä johti tie suoraan kohti varuskuntaa. Kililoikkaa mäelle (rastilla sijalla kolme) ja takaisin fillareille. Rastilta tullessa vastaamme tuli Woodman ja jokin toinen joukkue fillareita mukanaan kiskoen. Upinniemeä kohti poljettiin niin kovaa kuin suinkin pystyttiin, mutta vauhti ei riittänyt säilyttämään sijoitusta, fillareita mukanaan kuljettaneet ennättivät ennen meitä maaliin.
Ennen maalia vielä esterata, maalissa sijoituksella viisi.
Kisan reitti hieno, maisemat mitä mainioimmat.
Tavoitteidemme mukaisessa vauhdissa ollaan, ehkä ensi vuonna keritään jo palkintopallille. Kokemus ainakin karttuu kokoajan. Kärkijoukkueiden vauhti ei ole tavoittamattomissa.
Jälleenkerran mitä mainioin keli, lämpöä 20 astetta ja aurinko paistoi.
Minuuttia ennen lähtöä valkeni, että ykkös quest ei olekaan lähtöalueella. Pientä säätöä, tulipahan taas kerran julkituotua omat rajalliset omanaisuutensa, kartastahan tuokin piste löytyi.
Fillarilla letkassa ykköselle, siellä ulkomuistista suunnistusta parin kallion päällä. Yhdessä kaikki on helpompaa, joten hölkkäilimme massan mukana rastilta toiselle.
Matka jatkui muutaman rastin kautta kohti seuraavaa questiä. Eroa alkoi kummasti syntyä. Edellämme Multisport ja Woodman. Äijien vauhti ei ollut mitenkään mieletöntä, mutta silti teknisillä osuuksilla ja leimauksissa syntyi aina jokunen sekuntti eroa. Jokke vilkutteli välillä huolestuttavan kaukana takana, vastasin molemmille tutulla pumppaavalla käsimerkillä. Sekunnit kasautuivat, ja näköyhteys Forcemaniin ja kumppaneihin katosi. Merkillepantavaa oli se helppous, jolla kärkijoukkueet hoitivat pyöräsuunnistuksen, oma tekniikkani ei ollut alkuunkaan yhtä jouhevaa, karttaa piti tuijotella paljon kauemmin helpoissakin risteyksissä. Vauhdissa ei ollut sellaista eroa kuin voisi olettaa olevan, ottaen huomioon, että ensimmäiset fillarikengät tuli hankittua vasta tänä keväänä.
Quest 2: Rastien hakemista rajatulta alueelta. Taulussa kartta johon merkitty alue ja ohje löytää ko. alueelta kolme rastia. Ei ongelmia, kohtuullisen nopea suoritus ja fillarin päälle. Sijoitus tässä vaiheessa kolmas. Alustana asfaltti ja ympäristönä taajama. Kartanluvussa kaksi virhettä tuloksena kahdeksikko ja takkiin ehkä n. kaksi minuuttia. Vajaa tunti tasaista polkemista. Viimeiset rastit kallioalueella, josta valitsimme varmemman reitin kohti seuraavaa osuutta. Ennakkoon tehty reittisuunnitelma vaati hieman justeeraamista, kun parin minuutin pyörien kantamisen jälkeen huomasimme, että karttaan merkittyä louhokseen johtavaa tietä ei kannata lähteä tavoittelemaan. Takaisin varmalle reitille, fillari oli antanut jonkin risun vääntää ketjunsa solmuun ja niiden oikomiseen meni vielä aikaa minuutin verran hukkaan. Matkaa jatkettiin sopuisasti vuorovedolla (lopultakin opittiin) kohti melonnan vaihtoa. Matkalla ohitimme yhden joukkueen ja vaihdossa ihmeettelimme meidät tavoittaneiden joukkueiden määrää. Vaihtoehtoiset reitit viimeisiltä rasteilta olivat olleet nopeampia kuin omamme.
Melonnan alkaessa sijoituksemme oli 5-7. Karrta jäi lähtiessä minulle, enkä ymmärtänyt siitä mitään, vastuu siirtyi Jokkelle. Todella hienoa saaristomaisemaa ihmetellessä matkattiin. Jokke löi parin rastin jälkeen kartan minulle ja kehoitti jatkamaan suunnistusta seuraavalle rastille, otin suunnan tukevasti kohti väärää rastia ja asianlaidan selvittyä tunnelma aluksessamme alkoi hieman lämmetä.
Melonta ei tuntunut missään vaiheessa sujuvan, kajakki ei kulkent lainkaan suoraan. Kengät oli jääneet jalkaan, ohjaaminen oli lähes mahdotonta. Tuntui, että voimaa ei ole, vauhti ei ole mistään kotoisin ja vielä suunnistetaan kuin sokeat... Ei Hyvää Päivää.
Tuli ihan kirottua ääneen. - No keli oli hyvä - eikä traumoja jäänyt.
Taktiikaksi oli voinut valita myös kirmailun saarissa, mutta suoraviivainen melonta rastilta toiselle osoittautui oikeaksi valinnaksi, jopa meidän vauhdillamme.
Vaihtoon tullessamme olimme korjanneet sijoitustamme parilla pykälällä.
Vaihtoon ja suunnistusosuudelle. Ensimmäisellä rastivälillä lyhyt uintiosuus, minulle valkeni heti, miksi reppua ei olisi kannattanut jättää selkään. Liivit olivat päällä, mutta Salomonin juomarepusta tulee kohtuullisen painava, kun sen jättää melontaliivin päälle. Reppu täynnä vettä rantakalliolle nouseminen ei ole hauskaa, jos ei tietysti täyden repun kanssa uiminenkaan. Vetoketju auki ja vedet maahan , matka jatkui. Juostessa vaihdoin repun liivin alle ja kiristin liivin tiukkaan. Tilanne korjautui huomattavasti. Tuskaa kuitenkin lisäsi kokeilu, jota en tule enää toista kertaa tekemään: mukana oli tällä osuudella erään monikansallisen elintarvikeketjun halpaa "urheilujuomaa", poltteleva ruokatorveni ei suosunut vastaanottamaan ko. myrkkyä. Pitäydyn vastedes tunnetussa ja turvallisessa juomassa. (suoleni eivät siis olekaan kuparia, vaikka olen sitä vuosikausia toitottanut) Huomasimme olevamme Woodmanin ja jonkin toisen jukkueen peesissä. Taktinen virhe seuraavan salmen ylityksessä, juosten kiertäminen olisi ollut uintia nopeampi keino, putosimme hyvästä kyydistä. Yhdeksän rasin jälkeen takaisin vaihtoon ja hienon osuuden jälkeen viimeiselle pyöräilypätkälle kohti varuskuntaa sijalla neljä.
Matkalla yksi rasti, joka oli piirretty suonotkoon. Jätimme fillarit mäelle ennen rastia ja juoksimme rastille. Rastilla vastassa lappu, jossa kehotettiin leimaamaan seuraavalla mäellä. Fillarit olivat päinvastaisessa suunnassa ja mäeltä johti tie suoraan kohti varuskuntaa. Kililoikkaa mäelle (rastilla sijalla kolme) ja takaisin fillareille. Rastilta tullessa vastaamme tuli Woodman ja jokin toinen joukkue fillareita mukanaan kiskoen. Upinniemeä kohti poljettiin niin kovaa kuin suinkin pystyttiin, mutta vauhti ei riittänyt säilyttämään sijoitusta, fillareita mukanaan kuljettaneet ennättivät ennen meitä maaliin.
Ennen maalia vielä esterata, maalissa sijoituksella viisi.
Kisan reitti hieno, maisemat mitä mainioimmat.
Tavoitteidemme mukaisessa vauhdissa ollaan, ehkä ensi vuonna keritään jo palkintopallille. Kokemus ainakin karttuu kokoajan. Kärkijoukkueiden vauhti ei ole tavoittamattomissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)