Paikkana Upinniemi, viivalla Janne ja Jokke.
Jälleenkerran mitä mainioin keli, lämpöä 20 astetta ja aurinko paistoi.
Minuuttia ennen lähtöä valkeni, että ykkös quest ei olekaan lähtöalueella. Pientä säätöä, tulipahan taas kerran julkituotua omat rajalliset omanaisuutensa, kartastahan tuokin piste löytyi.
Fillarilla letkassa ykköselle, siellä ulkomuistista suunnistusta parin kallion päällä. Yhdessä kaikki on helpompaa, joten hölkkäilimme massan mukana rastilta toiselle.
Matka jatkui muutaman rastin kautta kohti seuraavaa questiä. Eroa alkoi kummasti syntyä. Edellämme Multisport ja Woodman. Äijien vauhti ei ollut mitenkään mieletöntä, mutta silti teknisillä osuuksilla ja leimauksissa syntyi aina jokunen sekuntti eroa. Jokke vilkutteli välillä huolestuttavan kaukana takana, vastasin molemmille tutulla pumppaavalla käsimerkillä. Sekunnit kasautuivat, ja näköyhteys Forcemaniin ja kumppaneihin katosi. Merkillepantavaa oli se helppous, jolla kärkijoukkueet hoitivat pyöräsuunnistuksen, oma tekniikkani ei ollut alkuunkaan yhtä jouhevaa, karttaa piti tuijotella paljon kauemmin helpoissakin risteyksissä. Vauhdissa ei ollut sellaista eroa kuin voisi olettaa olevan, ottaen huomioon, että ensimmäiset fillarikengät tuli hankittua vasta tänä keväänä.
Quest 2: Rastien hakemista rajatulta alueelta. Taulussa kartta johon merkitty alue ja ohje löytää ko. alueelta kolme rastia. Ei ongelmia, kohtuullisen nopea suoritus ja fillarin päälle. Sijoitus tässä vaiheessa kolmas. Alustana asfaltti ja ympäristönä taajama. Kartanluvussa kaksi virhettä tuloksena kahdeksikko ja takkiin ehkä n. kaksi minuuttia. Vajaa tunti tasaista polkemista. Viimeiset rastit kallioalueella, josta valitsimme varmemman reitin kohti seuraavaa osuutta. Ennakkoon tehty reittisuunnitelma vaati hieman justeeraamista, kun parin minuutin pyörien kantamisen jälkeen huomasimme, että karttaan merkittyä louhokseen johtavaa tietä ei kannata lähteä tavoittelemaan. Takaisin varmalle reitille, fillari oli antanut jonkin risun vääntää ketjunsa solmuun ja niiden oikomiseen meni vielä aikaa minuutin verran hukkaan. Matkaa jatkettiin sopuisasti vuorovedolla (lopultakin opittiin) kohti melonnan vaihtoa. Matkalla ohitimme yhden joukkueen ja vaihdossa ihmeettelimme meidät tavoittaneiden joukkueiden määrää. Vaihtoehtoiset reitit viimeisiltä rasteilta olivat olleet nopeampia kuin omamme.
Melonnan alkaessa sijoituksemme oli 5-7. Karrta jäi lähtiessä minulle, enkä ymmärtänyt siitä mitään, vastuu siirtyi Jokkelle. Todella hienoa saaristomaisemaa ihmetellessä matkattiin. Jokke löi parin rastin jälkeen kartan minulle ja kehoitti jatkamaan suunnistusta seuraavalle rastille, otin suunnan tukevasti kohti väärää rastia ja asianlaidan selvittyä tunnelma aluksessamme alkoi hieman lämmetä.
Melonta ei tuntunut missään vaiheessa sujuvan, kajakki ei kulkent lainkaan suoraan. Kengät oli jääneet jalkaan, ohjaaminen oli lähes mahdotonta. Tuntui, että voimaa ei ole, vauhti ei ole mistään kotoisin ja vielä suunnistetaan kuin sokeat... Ei Hyvää Päivää.
Tuli ihan kirottua ääneen. - No keli oli hyvä - eikä traumoja jäänyt.
Taktiikaksi oli voinut valita myös kirmailun saarissa, mutta suoraviivainen melonta rastilta toiselle osoittautui oikeaksi valinnaksi, jopa meidän vauhdillamme.
Vaihtoon tullessamme olimme korjanneet sijoitustamme parilla pykälällä.
Vaihtoon ja suunnistusosuudelle. Ensimmäisellä rastivälillä lyhyt uintiosuus, minulle valkeni heti, miksi reppua ei olisi kannattanut jättää selkään. Liivit olivat päällä, mutta Salomonin juomarepusta tulee kohtuullisen painava, kun sen jättää melontaliivin päälle. Reppu täynnä vettä rantakalliolle nouseminen ei ole hauskaa, jos ei tietysti täyden repun kanssa uiminenkaan. Vetoketju auki ja vedet maahan , matka jatkui. Juostessa vaihdoin repun liivin alle ja kiristin liivin tiukkaan. Tilanne korjautui huomattavasti. Tuskaa kuitenkin lisäsi kokeilu, jota en tule enää toista kertaa tekemään: mukana oli tällä osuudella erään monikansallisen elintarvikeketjun halpaa "urheilujuomaa", poltteleva ruokatorveni ei suosunut vastaanottamaan ko. myrkkyä. Pitäydyn vastedes tunnetussa ja turvallisessa juomassa. (suoleni eivät siis olekaan kuparia, vaikka olen sitä vuosikausia toitottanut) Huomasimme olevamme Woodmanin ja jonkin toisen jukkueen peesissä. Taktinen virhe seuraavan salmen ylityksessä, juosten kiertäminen olisi ollut uintia nopeampi keino, putosimme hyvästä kyydistä. Yhdeksän rasin jälkeen takaisin vaihtoon ja hienon osuuden jälkeen viimeiselle pyöräilypätkälle kohti varuskuntaa sijalla neljä.
Matkalla yksi rasti, joka oli piirretty suonotkoon. Jätimme fillarit mäelle ennen rastia ja juoksimme rastille. Rastilla vastassa lappu, jossa kehotettiin leimaamaan seuraavalla mäellä. Fillarit olivat päinvastaisessa suunnassa ja mäeltä johti tie suoraan kohti varuskuntaa. Kililoikkaa mäelle (rastilla sijalla kolme) ja takaisin fillareille. Rastilta tullessa vastaamme tuli Woodman ja jokin toinen joukkue fillareita mukanaan kiskoen. Upinniemeä kohti poljettiin niin kovaa kuin suinkin pystyttiin, mutta vauhti ei riittänyt säilyttämään sijoitusta, fillareita mukanaan kuljettaneet ennättivät ennen meitä maaliin.
Ennen maalia vielä esterata, maalissa sijoituksella viisi.
Kisan reitti hieno, maisemat mitä mainioimmat.
Tavoitteidemme mukaisessa vauhdissa ollaan, ehkä ensi vuonna keritään jo palkintopallille. Kokemus ainakin karttuu kokoajan. Kärkijoukkueiden vauhti ei ole tavoittamattomissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti