13. kesäkuuta 2010

No Limit adventure 2010

Järjestäjäorganisaatio oli onnistunut jälleen loihtimaan hienon tapahtuman. Tenholan alueen vesistöt ja kallioiset metsät polkuverkostoineen muodostivat hyvät puitteet kisalle.

Kisa alkoi 20 minuutin rogaining sprintillä, jonka jälkeen päästiin kanoottien selkään ja vesille. Sijoituksemme melonnan lähdössä kolmas.
Parin rastin, yhden kantopätkän ja noin kolmen kilometrin melonnan jälkeen koitti ilmakuvan mukaan tapahtunut suunnistusosuus pienen järven rannalla. Rastit oli tarkoitus kiertää säädetyssä järjestyksessä ja uiminen oli sallittua / toivottavaa. Teimme yhden turhan uintiylityksen, pienen lahden ympärijuokseminen osoittautui minuuttikaupalla nopeammaksi. Lisäksi tuli tuhottua kartta, kun vedenpitäväksi kehuttu karttapussi ei toiminutkaan luvatulla tavalla.
Melontamme takaisin alkoi toraisissa merkeissä, pelkän reittikirjan avulla suunnistaminen osoittautui hankalaksi ja vesillä jälkien seuraaminen vaatii melkoista hajuaistia. Onneksi näköpiirissä oli joukkue jota kykenimme ajoittain seuraamaan. Viimeisen rastin löytämiseksi täytyi kuitenkin turvautua takaa tulleen joukkueen apuun. Aikaa odotteluun hukkaantui ehkä kolmesta viiteen minuuttia. Sijoitus melonnan lopussa viides. Kisaa takana n. 1.5 tuntia.
Pyörille ja tekniselle fillariosuudelle. Pieniä polkuja myöten rastille 14. Hieno väli, varsinkin, kun käytössä oli (ensimmäistä kertaa ikinä) täysjousitettu maastopyörä.

SITTEN: Rastilla 14 piti kopioida karttaan pari lisärastia, joiden hakemisesta sai kaksi lisäpistettä. Jokke oli vastannut suunnistamisesta tähän saakka, nyt suunnistusvastuu siirtyi pikapäätökselä minulle. Lähdin polkemaan kovalla tempolla ja vuorenvarmuudella aivan hevon v.. suuntaan. Varmuuttani ei horjuttanut edes vastaan tullut "pääjoukko". Vasta noin neljän minuutin etenemisen jälkeen huomasin ettei näkemäni vastaa karttaan piirrettyä. Palaaminen lisärastille olisi maksanut 10 -20 sijaa. Päätimme jatkaa matkaa ja toivoa, että joku muukin toheloi tai ylittää säädetyn määräajan. Sijoituksemme rastille 14 tultaessa oli viides.

Tunnelma oli tässä vaiheessa melkoisen alistunut. Fillarivauhti laski tuntuvasti ja lisärasteilla käyneet tulivat ohitsemme. Päätimme jatkaa kisan loppuun ja poljimme Hiiltomiesten ja Karsun kannassa viimeiseen huoltoon. Pyöräilyosuuden pituus yhteensä n. 54 kilometriä. Kisaa takana n. 3.5 tuntia.

Kilometrin ratajuoksun, rullaluistelulenkin ja taajamasuunnistuksen jälkeen maaliin Karsun perässä.
Kisan aikana ei ollut suurempia vaikeuksia. Kunto kesti kummallakin ja vauhti on aivan oletetulla tasolla.
Rullaluistelun alkaessa käsiin ja jalkoihin iski kramppien sarja, joka allekirjoittaneella hellitti muutaman kilometrin hiihdon jälkeen. Melonnan ja rannikkosuunnistuksen aikana juomani humuspitoinen järvivesi kiukutteli välillä ruokatorvessa.

Virallisia lopputuloksia en ole vielä viitsinyt katsoa. Luulenpa, että tutkin niitä sitten joskus myöhemmin. Ilman virhettä sijoituksemme olisi ollut 4-6.

Kisan formaatti oli hyvä; Reitin nopeimmin kiertänyt voitti. Ei turhaa kikkailua. Lisärastit olivat tasapuolisia ja lajin henkeen sopivia. Kahden kärkijoukkueen vauhti on rajua.