15. kesäkuuta 2011

Kuumaa kyytiä No Limit Adventuressa

Kahdet kisat takana tällä kaudella ja omalta osalta ja vähän ristiriitaiset tunteet. Eka kisa alkoi hyvin mutta sen jälkeen Mr. Murphy puuttui peliin ja homma päättyi kisan ulkopuolella kisaamiseen.

Viime viikonloppuna oli vuorossa Multisport Cup:n toinen osakilpailu Solvallassa. Mukana viivalla Janne ja minä tarkoituksena saada tehtyä hyvä ja oma suoritus. Puoliksi sentään päästiin tavoitteeseen, tehtiin oma suoritus.

Kisa starttasi parin kilometrin melonnalla, jolla saatiin joukkoa tarpeeksi hajalle, tämän jälkeen kivuttiin Swinghillin laskettelukeskuksen päälle josta haettiin fillarit ja lähdettiin ajamaan hienoa polkupainoitteista etappia.
Osuus päättyi 'puljaus' osuuteen, jossa haettiin rastit järven ympäriltä. Osuuden luonteeseen kuuluen ylitykset uiden. Tässä vaiheessa oli pakko ottaa vähän vauhtia pois ja kärki pääsi karkaamaan. Kun rastit oli saatu haettua, oli vuorossa siirtymä pyörillä takaisin vaihtoon. Tällä osuudella teimme ensimmäisen isoista pummeistamme ja tempaisimme eräästä t -risteyksestä 180 astetta väärään suuntaan, no onneksi tajusimme mokamme suhteellisen nopeasti.

Tämän jälkeen vuorossa olikin melonta, jossa saimme meloa rauhassa omaa vauhtiamme, sen verran kuuma oli paluumatkalla, että oli pakko kastautua melonnan maalissa.

Seuraavana jälleen fillarointia ja tälläkertaa opiston kuntoratapohjilla, ainoa ongelma oli, että kartoissa nämä kuntoradat näyttivät pieniltä poluilta. Tämän tajuamiseen meni turhaan aikaa. Rastit löytyivät ja pääsimme rullaluistelun alkuunkin. Nyt kävi selväksi että ei tässä enään sijoituksista taistella Lupus ja Karsu oli edellä noi 5km joten päätimme keskittyä omaan suoritukseen ja maaliin pääsyyn. Rullaluistelun jälkeen oli vuorossa vielä noin 15km fillarointia kansallispuiston kautta takaisin Solvallaan. Viimeiseen vaihdtoon saavuimme noin 35 minuuttia ennen määräaikaa, joten päätimme hakea vielä 3 rogain rastia jotka löytyivätkin ilman arpomista.

Ihan hyvä suoritus kokonaisuudessaan. Muutaman suunnistuspummin välttämisellä olisimme ehkä olleet paremmin kärkitaistelussa mukana.

No takaisin treenaamaan, paljon on parannettavaa.

Jokke

1 kommentti:

Multimika kirjoitti...

Moro! Jengi pikkasen hikoili kisassa, 7 kg painonpudotus on tällä hetkellä pohjat....PAul Galode (FRA) antoi ylen kokomatkan eikä saanut mitään sisään kisanaikana..Ensi viikolla tod. näk kuvaussessio -treeni Veikkolan kulmilla. Mukaan tarvitaan "kisaamaan" jengiä. Ottakaa yhteyttä jos pääsette. Tod. näk tiistai-keskiviikko iltapäivä-illalla