10. elokuuta 2009

Juoksua / kumipatjakikkailua

Maisemana nuuksio, tarkoituksena kokeilla minkälaista on uida kumipatjan kanssa - lajilla on jokin hieno englanninkielinenkin nimikin, nyt en muista mikä se on. Aiemmin lajia on tullut kokeiltua vuonna -06 Lohjanjärven yöseikkailussa, silloin olimme mukana "salanimellä", loppusijoituksena muistaakseni 6. sija.

Yllätyksekseni "barbaran" kanssa taisteleminen on paljon kevyempää kuin uiminen ilman sitä, jokin viisaus tekniikassa siis piilee. Jokin tappi siihen olisi pitänyt voida upottaa, että päällä pysyisi paremmin, tai sitten pitää hankkia kantavampi yksilö (tai sellainen jossa on reikä alakolmanneksessa - ja sinistä lääkettä reiän tilkitsemiseen).

Juoksua tuli reilut kymmenen kilometriä, uintia muutama kilsa, neljään eri otteeseen. Patjat kannettiin mukana täytetyinä ensimmäisen uintipätkän jälkeen. Eräs marjanpoimija ei selvästikään ymmärtänyt mistä oli kyse, kun yhytimme hänet keskellä Nuuksion parhaita marjamaita.

Jos kiinnostaa tästä pääsee vilkuilemaan reittiämme. (Tallenne)
Janne

Ei kommentteja: