Umpihankihiihdon maailmanmestaruustittelit jaettiin Syötteen maisemissa 15. kertaa. Suomen Sotilaan joukkueen muodostivat tällä kertaa Jorma Kainulainen, Janne Kortelainen, Mikko Rantahakala, Jussi Kiira ja Jaakko Pitkänen.
Kilpailun ensimmäinen päivä koostui noin 50 kilometrin hiihtotaipaleesta. Matkan varrelle mahtui neljä erä- aiheista tehtävärastia ja yhtä monta vapaaehtoista lisärastia. Oman haasteensa päivään toi mukaan osunut luistamaton suksipari. Kuormitusta tasattiin kierrättämällä suksia joukkueen sisällä hiihtäjältä toiselle. Varsinaisia suunnistusvaikeuksia ei päivään mahtunut, jokunen kehno reitinvalinta sen sijaan tehtiin.
Kilpailuviikonlopuksi osunut leuto, noin viiden pakkasasteen keli teki paitsi hiihtämisestä, myös sen jälkeisestä majoittumisesta joitakin edellisvuosia helpompaa. Suurin haaste kohdattiin, kun polttopuiden pilkkomisvaiheessa vielä voimansa tunnossa ollut Janne kohdisti nasakan kirveeniskun sääreensä. Ensiapu aloitettiin perinteisen häveliäästi tarkastamalla, että kukaan kilpakumppaneista ei huomannut tapahtunutta, ja vasta sen jälkeen tarkistettiin seuraavaksi tärkein asia, eli hiihtosaappaiden ja housujen eheys. Vieressä itseään ja makkaroitaan grillanneen Utin joukkueen pulina loppui hetkeksi, mutta suurempiin toimiin ei ilmeisesti nähty tarvetta. Iltaan mahtui myös pienimuotoinen protestintapainen, kun tehtävärastien arvioinnissa havaittiin puutteita. Tarkastuslaskennan jälkeen joukkueen sunnuntaiseksi lähtöajaksi määräytyi 9.05, ensimmäisten päästessä matkaan tasan kello 09:00.
Sunnuntain pikataivalosuus jakautui tänä vuonna kolmeen osaan. Ensimmäiseksi hiihdettiin 4.7 kilometrin umpihankiosuus, jonka jälkeen 3.5 kilometriä valmista kelkkauraa. Maali oli rakennettu Pikku- Syötteen laskettelurinteen yläasemalle, eli viimeinen osuus muodostui laskettelurinteen kiipeämisestä. Joukkueen osalta umpihankiosuus meni suunniteltua aikataulua hitaammin. Osuuden aikana sanailtiin suunnistuksesta ja vetovastuun kantajia löytyi ennalta suunniteltua vähemmän. Kelkkauran alkuun joukkue saapui neljännellä sijalla. Ennalta suunniteltua taktiikkaa joukkueen hiihtonopeuden tasaamiseksi toteutettiin kumiköyden avulla. Tekniikka osoittautui toimivaksi, eikä takaa tulijoita näkynyt laskettelurinteen ala-asemalle saavuttaessa. Kolmas sija oli näkyvissä mutta ei lopulta tavoitettavissa. Edes Jaakon ”sähkö-insinöörin erikoisiksi” nimetyt pitoa lisänneet apuvälineet eivät auttaneet.
Tämän vuoden kilpailussa oli mukana vanhojen, koviksi todettujen joukkueiden lisäksi joitakin uusia, myös seikkailu-urheilurintamalla esiintyviä kokoonpanoja. Kilpailun kärkipaikat jaettiin vielä tänä vuonna aiemminkin palkintopallilla nähtyjen joukkueiden kesken. Voiton vei kivenkovalla suorituksella Kouvolan varuskunnan urheilijoiksi nimensä muuttanut Utjr:n joukkue. Toiseksi jäi Lähivakuutus ja kolmanneksi ylsi Kiinteistöneliö.
Yksilösarjassa viimevuoden mestari, Markus Helander jäi tänä vuonna toiseksi Antti Tolosen voittaessa. Kolmanneksi hiihti lukuisia mestaruuksia voittanut Juha Julkunen.
Vuosien varrella tehdyt tekniset oivallukset ja välineisiin liittyvä spekulaatio ei saanut uusia sisältöjä. Vanhat totuudet pitävät edelleen paikkansa: Kunto ja ennakkovalmistautuminen ratkaisevat, koolla on väliä ja karvat on ok, mutta ne hidastavat toteutusta. Improvisoidut apuvälineet lisäävät mielenkiintoa ja saattavat edesauttaa kokonaissuoritusta, mutta eivät poissulje perusvälineiden hallinnan ja perussuorituksen tärkeyttä. Hiihto on rytmi- ja liukulaji.
Valokuvia ja mielenkiintoinen videopätkä löytyy täältä: http://www.umpihankihiihto.pudasjarvi.fi/
