Kisaan koottiin alunperin viisimiehinen partio. Kaksi miestä sairastui juuri kisan alla ja matkaan oli lähdettävä kolmistaan. Kilpailun kuluessa kärsittiin lisävastoinkäymisiä.
Ensimmäisen päivän jälkeen kärjessä.
Lopulta Kortelainen ja Kainulainen hiihtivät maaliin kahdestaan, neljännellä sijalla - kilpailun ulkopuolella.
Syötteelle saavuttuamme osallistuimme kisabriiffaukseen, jonka rakenne oli muuten informatiivinen ja tiivis, mutta jostain kumman syystä sisälsi espanjalaisia ikivihreitä hotellinjohtajan tulkitsemina. Viimevuotiseen umpihankijenkka- performanssiin verrattuna kyseessä oli kuitenkin jo musiikiksi tunnistettava esitys.
Säätiedotukset tuottivat päänvaivaa; lumi tuntui kuivalta pakkaslumelta, mutta luvassa oli plussan puolelle kääntyvä lämpötilaolosuhde. Päädyin voitelemaan sukset pikkupakkasen pitovoiteilla. Varustepuolella päädyimme perusvarustukseen, eli mukaan lähti pakkaskelin makuupussi, vaihtovaatteeksi kerrastopaita. Jalkineeksi valitsimme sa- kesäkumisaappaat. Muuten suunniteltu varustus piti kutinsa, muutoksiin ei nähty tarvetta.
Alustava reittisuunnitelma tehtiin, alusta asti oli selvää, että kaikkien lisärastien hakeminen vaatii tosissaan hiihtämistä.
Arvonnassa saimme lähtöajaksemme 08:18, porukan keskivaiheilla.
Aamiaisen jälkeen suksitestissä valkeni, että eilen pohjaan juntatut voiteet eivät toimi lainkaan. Aikaa oli ruhtinaalliset viitisentoista minuuttia ja voidepakista ei oikein edes löytynyt sopivaa pitovoidetta. Absurdi tilanne: kotona oli hiihdetty melkein pelkällä suojakelillä, nyt sama olosuhde seurasi meitä pohjoiseen, enkä osannut tehdä suksia toimiviksi.
Lähtö - TR1 (tehtävärasti 1)
Lähtöön ehdimme niukinnaukin omalla ajallamme, pieni tuskanhiki paidanselkämyksessä. Ensikilometreillä täytyi vielä korjata suksien voitelua, lipsahtelun kovastikaan hellittämättä. Sama vaiva tuntui olevan yleinen, reitin varrella oli monia suksiaan hierovia joukkueita.
Maisemat vaihtuivat jo alkuun ihan kohtuullisella vauhdilla ja pientä letkaakin syntyi, kyseessä oli melkoisen selkeästi valmista kelkkauraa hiihdettävä rastiväli, johon sisältyi pakollinen tienylityspaikka. Tienylityksen yhteydessä saimme suksen pohjiin taas vähän paremmin toimivat rasvat.
Tehtävärasti ykkösellä aiheena oli ensiapu A4 muodossa, suoritimme tehtävän ilman ongelmia, nopeasti täysillä pisteillä. Aikaa rastiväliin kului n. kaksi tuntia.
Tehtäväsuorituksen jälkeen partiomme kolmas jäsen ilmoitti jättävänsä leikin kesken, emme riitauttaneet asiaa, siksi harmaalta ja sairaalta kaveri näytti.
T1 - LR2 (lisärasti 2)
Suunnistusvastuu siirtyi allekirjoittaneelle ja ryhdyin toteuttamaan saamaani luottamustehtävää johdattamalla kaksikkoamme "peesaa muita, seuraa jälkiä ja näyttele vakuuttavaa -metodilla" suoraan itään, väärän, pirun kolkean vaaran päälle. Epäilys siitä, että olinpaikkamme ei ole suunnitelman mukainen vahvistui, kun yhytimme Pilpasuon pallon pojat tutkimassa gps:ää. Pisko articin tultua samaan läjään suuntasimme matkamme omia jälkiämme vaaran rinnettä alas, suunnitellulle reitille. Edellämme kulkeneet joukkueet polkivat oivan ladun, me seurasimme kiltisti peesissä, aikamenetyksen välttämiseksi.
Suunnistuspummin tuottamaa mielipahaa lievensi se tosiasia, että mäelle olivat ehtineet meitä ennen jo ainakin Utin jääkärirykmentin latukoneet ja vastaamme vaaraa alaslaskiessa tuli varmaankin toistakymmentä partiota kohti väärää suuntaa.
LR2 - LR1
Suunnalla vaaran yli, valmista latua paikoitellen hyödyntäen kohti lisärasti ykköstä. Kartan mittakaava alkoi hahmottua, 1:40000 vaati hieman totuttelua. Matkalla ohitimme hieman suunnastaan harhautuneen Utin porukan sekä jäsenensä hukanneen Piskon. Molemmat korjasivat tilanteen taas hetken päästä lennokkaalla potkulla. Lumiolosuhde oli vaaran laella mainio, eräsuksella pääsee harvoin laskemaan niin huolettomasti kymmeniä korkeuserometrejä kohtuullisen rennosti ja vauhdilla. Hieno rastiväli, joka sujui palautellen kahdestaan hiihtäen, eräretkeilyn tunnelmaa.
Niin tällä kuin muillakin lisärasteilla riitti pelkkä ilmoittautuminen.
LR1- T2
Vauhdikkaammin edenneet partiot jatkoivat matkaansa tauon pidettyään yhtäaikaa kanssamme kohti T2:sta. Oma taukomme oli hyvin lyhyt, jollainhan hidas hiihtovauhti on paikattava. Ennen rastia ollut todella pitkä ylämäki jäi mieleen, lähinnä taas suksien toimimattomuuden vuoksi.
T2:lla aiheena oli eläinten jätösten tunnistaminen. Bussissa suoritettu opiskelu - vai mikä lie- yleinen hyvä vaisto paskojen suhteen, tuotti hyvän tuloksen.
Tauko jäi lyhyeksi, söin ensimmäisen kiinteän evään: kaksi makkarapaahtoleipää. Tähän mennessä olin maistellut yhden patukan ja juonut noin litran urheilujuomaa. Matkaa takana n. neljä ja puolituntia.
T2- LR3
Alustava reittisuunnitelmamme olisi johtanut suoraan T3:lle ja sieltä lisärastien kimppuun, mutta kun näimme Utin lumipukujen katoavan omaa latuaan kohti kaakkoa LR3:lle päätimme yhtyä samaan jälkeen ja ottaa riskin T3:n suhteen. T3 sulkeutumisaika oli 16:30 ja aikaa siihen n. kolme tuntia, LR3:n hyvityspisteet olivat niin suuret, että riski kannatti ottaa.
Utin pojilla näytti olleen toimiva suksi ja virtaa kintereissä; joku peloton desantti oli nimittäin edennyt luistelutyyliin umpihankisella avosuolla, kertaakaan pojat eivät vaihtaneet keulamiestä ja yksi kahtiajakautuminen - mikä lie helikopteriharhautus- mahtui rastivälille.
LR3-LR4
Itselleni ehkä kaikkein vaikein rastiväli. Energiat alhaalla, matkaa takana yli viisituntia, sukset toimivat entistä huonommin. Kelkkaura kulki koko matkan rastien välistä tieuraa myöden, tuntui, että eteneminen on välillä yhtä huojumista eri suuntiin. Harvemmin on ollut niin paska olo sukset jalassa. Yhdessä kohdassa otin jo sukset jalastani tarkoituksena lisätä pohjiin sitä samaa toimimatonta voidetta, jota siellä oli jo melkoinen siivu. Jokke upseerin arvovallallaan komensi jatkamaan matkaa.
LR4 -LR5
Pilpasuon pallon poikien perässä, urheilullisempaa reitinvalintaa noudatellen rastipisteenä toimineelle autiokämpälle. Pieni hapuilu liian etelään, gps:ään tukeutuen (pilpasuon gps:ään) rastipisteelle.
Tarjosin Utin joukkueen kärjessä hiihtäneelle kaverille paikkaa joukkueessamme, kaveri kertoi harkitsevansa, jos hänen lumipukuunsa painatetaan Suomen Sotilas tekstin paikalle Erotiikan maailma ja alle rivo kuva. Lupasin esittää asiaa päätoimittajalle, ounastelen kyseessä olevan kuitenkin kilpailevan kustantajan julkaisu.
LR5-T3
Rastilla sain kilpailevassa joukkueessa hiihtäneeltä kaverilta hänen suksenpohjistaan puukolla raavittua hopealiisteriä omien suksieni pohjaan, (kiitokset Jaakolle) edessä ollut ylämäki taittui hymyillen. Aikaa rastivälin suorittamiseen oli puolitoistatuntia, eli kiire ei enää ollut. Tehtävänä T3:lla oli kakkosnelosen katkaiseminen omalla sahalla. Meiltä tehtävä hoitui yhdeksässä sekunnissa.
Sponsoroimme erästä sauvansa katkaissutta hiihtäjää luovuttamalla varasauvamme hänen käyttöönsä.
T3- T4
Edestakaisin tienpohjaa hikeäkuivaillen, leppoisaan tahtiin. Etäisyydenarvio alakanttiin, vaikea paikka, eipä tainnut monikaan arvioida matkaa oikein.
T4 - Yöpymisrasti.
Olo oli niinkuin kumipallolla, huono huolto ja minimaaliset tauot kahdeksan ja puolentunnin hiihdon aikana vaativat veronsa. Hiihdon aikana söin kaksi energiageeliannosta, kolme - neljä energiapatukkaa, kaksi voileipää ja join n. kolmelitraa nestettä. Lämpötila päivänaikana oli +3 :sta
-1:een asteeseen, joten nestehukka oli melkoista verrattuna pakkaskelin vastaavaan. Taukoihin ei ollut varaa hitaan hiihtotahtimme vuoksi.
Mieltä kalvoi tieto siitä, että olemme virallisen kisan ulkopuolella. Ounastelimme rastien menneen vähintäänkin kohtuullisesti ja kaikki lisärastitkin tuli haettua. Teimme vakaan päätöksen, että jos järjestäjä antaa meidän lähteä umpihankiosuudelle oman pistetilanteemme mukaiselta paikalta niin jäämme yöksi ja hiihdämme sunnuntaina tosissamme, loppuun saakka. Muutoin siirrymme kansanomaisemman kestävyyslajn pariin, Syöte- hotellin baaritiskille. Järjestäjä ymmärsi jälkimmäisen vaihtoehdon vaarat koko pohjoiskalotin kannalta ja myönsi meille luvan jatkaa omalla paikallamme, keskeyttäneestä jäsenestämme huolimatta.
Tulet loimuamaan ja vettä kiehumaan. Laavu pystyyn ja ruuan laittoon.
Tunnelma leirialueella oli hieno, vaivaa oli nähty tulien ym. suhteen.
Illan huipentuma oli huomata, että joukkueemme nimi -Suomen Sotilas- komeili ensimmäisen päivän tuloslistan ensimmäisenä, jaetulla ykköstilalla kolmen muun joukkueen kanssa.
Nuotiokaveriksemme saimme viimeisenä majoitusrastille saapuneen yksinhiihtäjän. Kaveri oli ns. hiihtäneen näköinen, hanska oli hukkunut matkalla ja tupakatkin märkiä. Yhteistuumin istuimme iltaa, molemminpuolinen hyöty oli ilmeinen. Me saimme pannukahvit ja kaveri vättyi lisärasitukselta majoituksensa rakentelun suhteen.
Paljastui, että kyseessä ei ollutkaan mikään perinteinen eräjäärä; kaveri oli hankkinut kokemusta viidakoista ja hiekka-aavikoilta palvelemalla Ranskan muugalaislegioonassa viisi vuotta. Nyt kuulemma viihtyi paremmin pakkasessa. Pohtiessamme aamun heräämisjärjestelyjä tulin kysyneeksi, millä tavalla kaveri tahtoo tulla herätetyksi. Lakoninen vastaus kuului: "Ei ehkä kannata tulla tönimään.." Tutkiskelin hetken itseäni (- noin niinkuin mentaalisesti-) ja otin kirveen mukaan retkipatjani alle. Hyvin nukutti ja aamulla herättiin ehjinä ja sovussa.
Sunnuntai aamu - Umpihankiosuus - Maali
Aamiaiseksi leipää, pari energiapatukkaa ja edellisiltana pullotettua vettä.
Kamat kasaan ja lyhyt hiihtosiirtymä umpihankiosuuden lähtöpaikalle.
Pelin henki on hiihtää n. kuusi kilometriä umpihangessa mahdollisimman nopeasti, muiden latua ei saa käyttää.
Samalla ajalla kanssamme lähti liikkeelle kolme muutakin joukkuetta ja yksinhiihtosarjan kärkimies. Lähtökiihdytyksessä mentiin ns. täysillä rintarinnan ja porukka sumppuuntui. Joku käski tehdä joukkueelleen tilaa vaikka vastustajan sauvoja katkoen, niin leikkisästä harrastuksesta on siis kyse.
Pisko artic ampui kärkeen, Pilpasuon pallo perässään. Me ja Tornion partiolaiset jäimme jokusen metrin jälkeen. Näin hiihdettiin n. kaksikilometriä, erojen venyessä kahden kärkijoukkueen eduksi. Yksinhiihtäjä roikkui matkassamme ensimmäiseen männikköön saakka. Hieman ennen männikköä, n. kahden ja puolen kilometrin jälkeen Utin jääkärirykmentin partio paineli hiemen suorempaa reittiä hyödyntäen ohitsemme, tavoittaen ainakin Pilpasuon jo ensimmäisen männikön laidassa. Uttilaiset lähtivät kaksi minuuttia jälkeemme, joten vauhti oli ihan kohtuullinen.
Männikön laidasta alkaen näköyhteytemme muihin joukkueisiin katkesi, jokainen otti hieman erilaisen reitin. Pilpasuo ja me seurasimme uttilaisten suuntaa, Bisko teki oman, ilmeisen viisaan reittivalintansa.
Seurasi vartti todella raskasta polkemista, ojien ylitystä ja horjumista. Suksi ei ollut täydellinen tänäänkään. Suunta heitti hieman ja törmäsimme hiihtoalueen rajaavaan kelkkauraan idässä n. 300 m. ennen viimeistä avosuopätkää. Aikamenetystä tästä aiheutui ehkä n. minuutti-pari. Viimeisen n.kilometrin mittaisen avosuo-osuuden auetessa huomasimme Tornion partiolaisten olevan aukealla n. 50 metriä edellämme. Huomasin viimeisenä hihtävän kaverin olevan jo hyvin väsyksissä. Satuin olemaan keulassa ja päätin hiihtää ainakin viimeisen Tornion pojan ohi, Jokke tuntui olevan kannoilla. Vauhtimme riitti ja ohitimme koko Tornion joukkueen, ollen maalissa n. 10 metriä ennen heitä.
Kisan voitti Pisko, kakkonen oli Utin latukone, hyvänä kolmosena palkinnon ansaitsi Pilpasuon pallo.
Me: Suomen Sotilaan kaksimiehinen joukkue olimme maalissa neljänsinä.
Voittajan aika umpihankiosuudella 43.05, meidän 49.52 eli takkiin tuli 6.47.
Palkinnot jäivät tälläkertaa saamatta ja virallinen historiankirjoittajakin löytää aikamme tuloslistan hänniltä, johtuen tasoituksesta jonka annoimme muille joukkueille hiihtämällä kahteenpekkaan suurempia joukkueita vastaan. Tekee mieli verrata pyristelyämme erääseen paikalliseen rajakahakkaan talvella 1939. Sääntö on sääntö eikä siinä mitään. Me olemme tulokseen tyytyväisiä.
Hyvä reissu - onneksi tuli tehtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti